Yhteys 3/3 – integraatio ja savasana

Trauma katkaisee yhteyden

Trauma ei ole vain tapahtuma, vaan se, mitä tapahtuma tekee yhteydelle.
Yhteys itseen, kehoon, toisiin ja maailmaan voi sirpaloitua.
Kehollisesti se näkyy jännittyneenä hengityksenä, hermoston ylivireytenä tai turtumisena – mielen ja kehon erkaantumisena toisistaan.

Traumassa mieli yrittää suojata ja keho kantaa.
Syntyy yhteydettömyyden tila, jossa osa itsestä jää tapahtuneen ulkopuolelle.
Tämä on usein eloonjäämisen ehto, mutta toipumisen näkökulmasta juuri se, mikä kaipaa lempeää kohtaamista.

Integraatio: yhteyden palauttamista, ei paluuta entiseen

Traumaterapiassa integraatio tarkoittaa sitä, että erilliset, joskus ristiriitaiset kokemukset voivat alkaa kuulua samaan tarinaan.
Se ei ole paluuta entiseen eheään minuuteen, vaan uudenlaisen kokonaisuuden rakentumista – sellaisen, jossa kaikki osat saavat tulla mukaan.

Integraatio ei tapahdu järjellä, vaan kokemuksellisesti: kun hermosto saa kokea turvaa ja yhteyttä, aivot voivat liittää erilliset muistot ja tuntemukset takaisin jatkuvaan elämänkaareen.
Yhteys on se tila, jossa tämä liittäminen tapahtuu.

Yhteys voi olla katkonainen, epätäydellinen ja silti riittävä.
Usein toipuminen ei ole sitä, että kipu katoaa, vaan että sen rinnalle mahtuu myös tyyneys.

Kehollinen integraatio ja joogan näkökulma

Kehollinen tietoisuus toimii usein siltana mielen ja kokemuksen välillä.
Joogassa tätä yhteyttä rakennetaan hengityksen ja liikkeen kautta – ei korjaamalla kehoa, vaan kuuntelemalla sitä.

Kehon kautta palaamme samaan prosessiin, jota terapiassa kutsutaan integraatioksi:
yhteyden uudelleen rakentumiseen.
Kun hengitys vapautuu, hermosto saa viestin: olen turvassa, voin tuntea, voin hellittää.

Savasana, harjoituksen viimeinen lepoasento, on tästä hienovarainen esimerkki.
Siinä tekeminen päättyy ja keho saa aikaa sulauttaa, "integroida" sen, mitä harjoitus on herättänyt.
Savasana ei ole pakoa, vaan mahdollisuus antaa kehon ja mielen levätä – integroida harjoitus.

Hiljaisuus yhteyden muotona

Hiljaisuus on usein yhteyden viimeinen taso.
Kun sanat loppuvat, keho voi yhä kuulla.
Sekä terapiassa että joogassa hiljaisuus tarjoaa tilan, jossa yhteys voi tapahtua ilman selityksiä.

Savasanan hiljaisuutta voi verrata terapeutin ja asiakkaan välissä oleva läsnäolon hiljaisuus:
se ei ole tyhjyyttä, vaan kannattelua.
Siinä integraatio tapahtuu kuin itsestään – ei siksi, että me ohjaamme sitä, vaan siksi, että keho ja mieli tietävät, miten löytää toisensa, kun olosuhteet ovat tarpeeksi lempeät.

Yhteys on elävä prosessi

Traumasta toipuminen ja jooginen harjoitus jakavat saman ytimellisen liikkeen: yhteyden etsimisen sinne, missä se on kerran katkennut.
Integraatio ei ole lopputila, vaan elävä prosessi – yhtä dynaaminen kuin hengitys.

Joskus yhteys on kirkas, joskus kaukainen ja sumuinen, mutta se on saavutettavissa, kun olosuhteet ovat suotuisat ja olemme valmiita pysähtymään.
Kehossa, hengityksessä ja hiljaisuudessa on sama viesti:

"Yhteys ei katoa, se odottaa, että palaamme sitä kohti."